näyttää 21 tuloksen(tulokset)
Visci

10 työtä, jota ei ole enää olemassa nykyaikana

Teknologia on tuonut mukanaan paljon sellaisia töitä mistä ei osattu vielä 50 vuotta sitten haaveillakaan. Samalla se on jättänyt pois monia ammatteja ja töitä, joihin ei ole enää tarvetta nykypäivänä. Toiset työt on syrjäytetty teknologian kehityksen takia.  Jo pelkkä sähkön keksiminen poisti monia töitä mitkä aikaisemmin hoidettiin ihmisvoimin. Toisia töitä ei voida enää tehdä tiukentuneiden …

Visci

Ammattilaiset, jotka voidaan tulevaisuudessa korvata koneilla

Erilaiset koneet ovat hyödyllisiä monessa työpaikassa. Niillä voidaan painaa lehtiä, leikata ja pakata suuria määriä elintarvikkeita ja muita tuiki tärkeitä tuotteita tai niillä voidaan valmistaa ihmiselle liian painavia tai monimutkaisia osia. Tällaiset käyttötarkoitukset ovat nykypäivää ja moni ammatti onkin tähän asti ollut turvassa. Teknologia kuitenkin kehittyy ja yhä useampi työpaikka voidaan korvata koneella. Et ole …

Visci

Elokuvatekniikat

Elokuvissa käytetään paljon eri tekniikoita, jotta katsojalle välittyisi kohtauksesta haluttu tunnelma. Esimerkiksi kuvakulmat ja kameran liikkuminen ovat tekniikoita, joiden avulla huomio saadaan juuri oikealle kohteelle. Ihmisten eriarvoisuutta voidaan korostaa kuvakulmien avulla. Kuvauskohteen pienuus korostuu, kun kohdetta kuvataan kaukaa tai videokuvaa zoomataan niin, että ympäristö vaikuttaa suurelta verrattuna kuvauskohteeseen, esimerkiksi henkilöön suuressa maailmassa.

Visci

Miten teknologian käyttö vaikuttaa uneesi ja mitä voit tehdä sen suhteen – osa 2

Tässä artikkeliparissa tarkastelemme kuinka tutkimukset ovat osoittaneet teknologian vaikuttavan uneemme ja mitä vaikutuksia huonosti nukutulla yöllä voi terveyteemme olla. Tämän lisäksi kerromme mitä voit tehdä vähentääksesi haittavaikutuksia ja saadaksesi mahdollisimman hyvän yön unet. Edellisessä osassa kerroimme myös, kuinka erityisen vahingoittavaa laitteiden sininen valo voi olla teini-ikäisille, jotka tarvitsevat entistä enemmän unta ja lepoa sillä heidän …

Visci

Miten teknologian käyttö vaikuttaa uneesi ja mitä voit tehdä sen suhteen – osa 1

Onko sinulla tapana pelata pelejä puhelimellasi tai tarkistaa sosiaalisen median sovellukset viimeisenä asiana ennen nukkumaan menoa? Vaikka et usko, että sinulla on nukkumisongelma, sinun ilta-aktiviteettisi voivat vähentää elämänlaatuasi enemmän kuin luuletkaan, asiantuntijat kertovat. Tutkimukset ovat osoittaneet että tekniikan käytöllä ennen nukkumaanmenoa ja vaarantuneella unenlaadulla, joka vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin on selkeä yhteys.

Visci

Logiikka ja sen sovellusalueet

Logiikka terminä on johdettu kreikan kielen ”sanaa”, ”järjestystä” tai ”järkeä” tarkoittavasta sanasta logos. Se on päättelyn ja ajattelun muotoja tutkiva tieteenala, joka keskittyy erityisesti deduktiiviseen päättelyyn. Deduktiivisessa päättelyketjussa totuus säilyy siten, että johtopäätös ei voi olla epätosi, mikäli oletukset ovat tosia. Perinteisesti logiikka on nähty kuuluvaksi filosofiaan, mutta sittemmin osa logiikan tutkimuksesta on eriytynyt matematiikkaan …