Visci

Miten teknologian käyttö vaikuttaa uneesi ja mitä voit tehdä sen suhteen – osa 1

Onko sinulla tapana pelata pelejä puhelimellasi tai tarkistaa sosiaalisen median sovellukset viimeisenä asiana ennen nukkumaan menoa? Vaikka et usko, että sinulla on nukkumisongelma, sinun ilta-aktiviteettisi voivat vähentää elämänlaatuasi enemmän kuin luuletkaan, asiantuntijat kertovat. Tutkimukset ovat osoittaneet että tekniikan käytöllä ennen nukkumaanmenoa ja vaarantuneella unenlaadulla, joka vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin on selkeä yhteys.

Vaikutukset voivat vaihdella henkilöstä toiseen. Vaikutus voi olla hienovarainen, esimerkiksi kykysi ajatella ja toimia voi olla hieman vähemmän terävä kuin mitä se voisi olla, sinulla saattaa olla vähemmän energiaa, valppaus saattaa laskea ja/tai mielialastasi voi tulla epävakaa. Etelä-Australian unitutkija Dr Sarha Blunden sanoo “uni on kaiken fyysisen ja psyykkisen terveyden perusta. Se kuulostaa hyvin radikaalilta, mutta se on totta”.

Miten teknologian käyttö vaikuttaa uneen

Iltaisin käytettävä tekniikka saattaa vaikeuttaa nukahtamista ja vähentää unen määrää ja laatua, joka puolestaan saa sinut tuntemaan itsesi väsyneemmäksi seuraavana päivänä. Näytön käyttäminen 1,5 tuntia tai enemmän näyttää olevan aika, jolloin ongelmat alkavat, vaikka kaikkiin tämä ei tietenkään vaikuta samalla tavalla. Millaisia vaikutuksia teknologian käyttämisellä illalla on, liittyy sekä laitteen stimuloivan vuorovaikutuksen vaikutuksiin että näytön valon vaikutuksiin. Passiivisen toiminnan, kuten e-kirjan lukemisen tai elokuvan katselun uskotaan olevan vähemmän häiritsevää kuin interaktiivinen toiminta, kuten pelien pelaaminen, viestien kirjoittaminen tai päivitysten luominen sosiaaliseen mediaan.

Miten teknologian käyttö vaikuttaa uneen

Huonon unen vaikutukset

Sen lisäksi, että tunnemme itsemme väsyneemmäksi kuin tavallisesti, huono uni on liitetty lisääntyneeseen ahdistukseen, masennukseen, painonnousuun, heikentyneen immuniteetin riskiin ja joissain tutkimuksissa on havaittu, että unen puutteen ja korkean verenpaineen tai sydänsairauksien välillä on yhteys. Puhelimemme ovat osoittautuneet erityisen vastustamattomiksi ja yli puolet suureen kyselyyn vastanneista käytti älypuhelimia viimeisen tunnin aikana, ennen nukkumaanmenoa ja 35 prosenttia ottivat puhelimet sänkyyn kanssaan. Tästä syystä on tärkeä ymmärtää joitakin tärkeimpiä seikkoja siitä, miten ilta-aikaan teknologian käyttö saattaa estää sinua toimimasta parhaalla mahdollisella tavalla ja mitä voit tehdä asian suhteen.


Huonon unen vaikutukset

Sinisen valon pimeä puoli

Silmiin loistavien kuvaruutujen valo lähettää aivoillesi signaaleja, jotka häiritsevät melatoniinin tuotantoa, joka on kemikaali, jota tarvitaan nukkumiseen ja uneen. Vaikka kaikilla valon aaltopituuksilla on tämä vaikutus, sininen valo on erityisen ongelmallinen. Sininen valo auttaa meitä pysymään hereillä niin hyvin, että sitä käytetään paikoissa, kuten tehtaissa, jotta yötyöntekijät pysyisivät valppaina.  Kirkkaan näytön toistuva käyttö iltaisin, jo viidessä illassa voi viivästyttää kehon kelloa 1,5 tunnilla, kertoo Sleep Health Foundation. Tämä tarkoittaa sitä, että haluat mennä nukkumaan myöhemmin ja nukkua pidempään, joka on ongelmallista kun työ- tai opiskeluaikataulut edellyttävät varhaisen herätyksen.

Teknologia on erityisen huono teini-ikäisten unelle

Voimakkaan valon riskit ovat erityisen merkittäviä teini-ikäisille. Tämä johtuu siitä, että teini-ikäiset tarvitsevat enemmän unta, jopa 8 – 10 tuntia aikuisten 7 – 8 tuntiin verrattuna, mutta myös siksi,  että aivojen muutokset tarkoittavat, että teini-ikäisillä on jo viivästynyt nukkumis- ja hereilläolokuvio.


Teknologia on erityisen huono teini-ikäisten unelle

Teini-ikäiset myös rakastavat olla vuorovaikutuksessa muiden teini-ikäisten kanssa ja he ovat erityisen peloissaan jäädä jostain paitsi tai siitä, etteivät tiedä mitä tapahtuu. Tämä luo täydellisen tilaisuuden uniongelmien kehittymiseksi. “Näytöt eivät riistä unesta vain, koska vievät nukkumiseen käytettyä aikaa, vaan tekevät nuorista enemmän hereillä olevia, ja mitä valppaampia he ovat, sitä enemmän toimintaa he tekevät, joten se on paha kierre” unitohtori Chris Seton sanoo. Todisteita on, että tämä ongelma vain pahenee. Vuosien 2010 ja 2016 välisenä aikana 18 – 24 -vuotiaiden valitukset riittämättömästä unesta ovat nousseet huomattavasti. Teknologian ongelmat vaikuttavat nyt 60 prosenttia tästä ikäryhmästä, professori David Hillman, Australian Sleep Health Foundation -säätiön puheenjohtaja kertoo. Näyttöä löytyy myös siitä, että tämä johtaa nuorten käyttäytymishäiriöiden lisääntyneeseen riskiin.